Jos velallinen on säilyttänyt velkajärjestelyssä omistusasuntonsa, on lisäsuoritusten kohdentaminen velkojille monimutkaisempi kysymys. Nykyisin kertaluonteiset varojen lisäykset koituvat ensi vaiheessa tavallisten velkojen hyväksi, mikä seuraa siitä, että vakuusvelkojien osalta ohjelma perustuu pelkästään velallisen tuloihin. Kun tavallisten velkojen maksuohjelma päättyy, kertaluonteisetkin suoritukset tulevat vakuusvelkojan hyväksi. Velallisen tulojen kasvuun perustuvat lisäsuoritukset voivat hyödyttää vakuusvelkojaa aikaisemminkin. Jos velallisella on vain vakuusvelkaa, lisäsuoritukset voivat johtaa maksuaikataulun lyhenemiseen tai vakuusvelan ehtojen uudelleen järjestelemiseen. Enimmillään muutokset voivat johtaa alkuperäisten maksuehtojen palautumiseen, mutta eivät muuta maksettavan pääoman määrää, joka määräytyy sen mukaan, mikä asunnon arvo oli velkajärjestelyn alkaessa.
Jos velallisella on vakuusvelan lisäksi tai pelkästään tavallista velkaa, kertaluonteisten suoritusten ohella lisääntyneet tulot käytetään yksinomaan tavallisten velkojen maksamiseen maksuohjelman ensimmäisten viiden vuoden aikana. Tämä seuraa siitä, että tulojen kasvu olisi kasvattanut tavallisten velkojen vähimmäiskertymää, jos se olisi ollut jo maksuohjelmaa laadittaessa tiedossa. Viiden vuoden kuluttua lisääntyneet tulot voidaan jakaa tavallisten ja vakuusvelkojien kesken samassa suhteessa kuin velallisen maksuvara jaetaan velkojien kesken maksuohjelman mukaan. Vähimmäiskertymä, joka lasketaan vain viiden vuoden ajanjakson perusteella, ei kuitenkaan enää kasva. Käytännössä se voi tulla lisäsuoritusten ansiosta maksetuksi vahvistettua maksuohjelmaa lyhyemmässä ajassa.
Kun tavallisten velkojen maksuohjelma päättyy, lisäsuoritukset lasketaan edellä mainituin tavoin vakuusvelkojan hyväksi. Velkojan kanssa voidaan luonnollisesti aina sopia siitä, onko velallisella ja missä määrin velvollisuutta maksaa velkojaan lisää. Jos asiasta ei sovita, määräykset maksuohjelmaan kirjataan edellä selostettuja periaatteita noudattaen.
Lisäsuoritusvelvollisuuden sisältö
Velallisen velvollisuus maksaa velkojilleen lisää maksukykynsä parantuessa on ollut yksi maksuohjelman muutosperuste velkajärjestelylaissa alusta lähtien. Tarkoituksena on koko ajan kuitenkin ollut, että vain ennakoimaton ja olennainen olosuhteinen muutos aiheuttaisi muutosperusteen eli lisäsuoritusvelvollisuuden. Tätä periaatteetta korostettiin entisestään 1.2.1997 voimaanastuneessa lakimuutoksessa, koska lainsäätäjän näkökulmasta tuomioistuimiin tuli liikaa muutoshakemuksia, joten muutoskynnystä haluttiin nostaa ja tehdä lisäsuoritusvelvollisuudesta mahdollisimman yksiselitteinen.
Alun perin lisäsuoritusvelvollisuutta koskeva pykälä oli muodossa ”velallisen muutos”, maksukyvyssä joten kaikki on tosiasialliset ohjelman vahvistamisen maksukykyyn jälkeen vaikuttaneet tapahtunut muutokset olennainen tuloissa, menoissa, elatusvelvollisuudessa ja muissa olosuhteissa huomioitiin. Myös lakimuutosta valmisteltaessa hallituksen esityksessä periaate ehdotettiin säilytettäväksi ennallaan, mutta lakivaliokunta yksiselitteisyyden ja lisätyön välttämiseksi muutti ehdotusta siten, että tulojen lisäksi vain asumisolosuhteista johtuva asumismenojen muutos huomioitaisiin: ”Velallisen maksukyvyn muuttumista voidaan sen vuoksi, pitää että olennaisena velallisen tulot vain, jos; kasvaneet velallisen tai välttämättömät maksukyky on menot parantunut velallisen asumisoloissa ja -kustannuksissa tapahtuneen muutoksen vuoksi alentuneet kalenterivuoden aikana vähintään asetuksella säädettävän markkamäärän”.
Maksuohjelman muutosperuste eli lisäsuoritusvelvollisuuteen johtava maksukyvyn parantuminen on erotettu maksuvaran laskemisesta. Vaikka velallisen todellinen maksuvara ei maksuohjelman aikana nousisi, hän voi joutua maksamaan velkojaan lisää, koska esimerkiksi seuraavia todellisia välttämättömien menojen nousua ei suoraan vähennetä tulojen lisääntymisestä maksukyvyn parantumista tarkasteltaessa:
•elatusvelvollisuuden nousua lapsiin tai .aviopuolisoon nähden, mikä voi johtua esimerkiksi perhekoon kasvamisesta, elatusmaksun nousemisesta tai puolison tulojen alentumisesta
•henkilökohtaisten menojen, kuten terveydenhuoltomenojen, nousua
•asumiskustannusten nousua, jos asumisolosuhteet eivät ole muuttuneet
•ennakoimattomia kertaluonteisia kustannuksia, kuten silmälasihankintoja, kodinkoneiden uusimista, asunnon korjauskustannuksia
•puolisoiden eroamisesta johtuvaa elinkustannusnormin kasvamista.
Lisääntyneet menot voivat pienentää lisäsuoritusvelvollisuutta vain, jos maksukyvyn heikentymisen muutosperuste täyttyy, mitä tarkastellaan jäljempänä. Joissakin tapauksissa kaavamainen lisäsuoritussäädös voi hyödyttää myös veIallista, kun hänen maksukykynsä todellisuudessa parantuu, mutta ei muutosperusteen tarkoittamalla tavalla. Tällaisia lisäsuoritusvelvollisuuteen johtamattomia tilanteita ovat esimerkiksi: elatusvelvollisuuden alentuminen, kun esimerkiksi puolison tulot nousevat, lapsi kykenee osittain tai kokonaan vastaamaan elatuksestaan, elatusapumaksut päättyvät henkilökohtaisten menojen, kuten terveydenhuoltomenojen tai työ- matkakustannusten, alentuminen asumismenot alentuvat, mutta asumisolosuhteet eivät muutu, yksinäisen henkilön elinkustannusnormi pienenee avio- tai avoliiton myötä.
