Asiakaskokemus: Jani 42-vuotias insinööri

Jani (nimi muutettu) oli korkeakoulutettu ja hyvin palkattu toimihenkilö, joka oli saanut potkut töistä yt-neuvottelujen jälkeen. Ansiosidonnaista saadessaan Janilla meni aluksi taloudellisesti ihan hyvin. Kun ansiosidonnainen loppui ja Jani tippui työttömyyspäivärahalle, Janin talous meni sekaisin. Janilla oli velkaa asunnosta, autosta ja jonkin verran kulutusluottoja. Kun taloudellinen tilanne heikentyi, paikkasi hän sitä pikavipeillä.

Janin taloudellinen tilanne oli karannut täysin käsistä. Velka-asiat ahdistivat koko ajan ja pyörivät yölläkin mielessä. Jani sairastui masennukseen ja Janilla ilmeni myös muita henkisiä ongelmia. Lisäksi taloudellinen tilanne aiheutti avioeron ja sitä kautta hänen taloutensa romahti lopullisesti ja velat siirtyivät ulosottoon.

Jani otti meihin yhteyttä ja lisäselvitysten jälkeen laadimme hänelle velkajärjestelyhakemuksen sekä maksuohjelmaehdotuksen. Otimme ennakolta kantaa kahteen seikkaan, joiden perusteella hänen hakemuksensa olisi voitu hylätä, jos velkojat olisivat sitä vaatineet. Lopulta kukaan velkojista ei vastustanut hakemusta ja Janille saatiin yksityishenkilön velkajärjestely nollaohjelmalla. Nollaohjelma tarkoittaa sitä, että hän joutuu olemaan velkajärjestelyssä viisi vuotta, mutta hän ei joudu maksamaan velkojaan yhtään. Poikkeuksena tähän on tilanne, jos Jani saisi yhtäkkiä suuren summan rahaa, kuten perinnön tai lottovoiton. 

Scroll to Top